tiistai 17. joulukuuta 2019

Sivistys kysyy suuntaa



Mikkelin Akatemia tulee taas tammikuussa 2020. 

Mikä ihmeen Mikkelin Akatemia? 

Mikkelin Akatemia on jokavuotinen monitieteellinen ja filosofinen seminaari, jossa maan parhaat tieteen ja taiteen edustajat alustavat eri näkökulmista vuosittain vaihtuvaa teemaa. Mikkelin Akatemia on sinulle, joka haluat tietää mitä ajassamme tapahtuu!

Millaiset ilmiöt ovat pinnalla ajassamme tällä hetkellä? Politiikassa kiehuu paikallisella, valtakunnallisella ja maailman politiikan tasolla. Hyvinvointi ei jakaudu tasaisesti ja polarisaatio lisääntyy. Vastakkainasettelu meidän ja muiden kesken lisääntyy. Toisen/toisten asemaan asettuminen tuntuu osalle kansasta olevan kovin vaikeaa. Sosiaalisessa mediassa keskustelu on kaikkea muuta kuin sivistynyttä – popcorn-emojit alleviivaavat asenteita ja vastakkainasettelua. Eettisyys valinnoissa loistaa poissaolollaan, tiukan talouden aikana lakkautetaan kirjastojen sivupisteitä, kulttuurista, koulutuksesta ja ylipäätään sivistyksestä leikataan.

Mikkelin Akatemiaan sisältyy joka vuosi seitsemän erilaista puheenvuoroa. Jokaisen puheenvuoron jälkeen akatemian osallistujille on mahdollisuus esittää kysymyksiä ja kommentteja puhujille. Mikkelin Akatemia on kaksipäiväinen, lämminhenkinen ja vuorovaikutteinen tieteellinen seminaari. Perjantai-ilta huipentuu buffetti-tilaisuuteen, jossa on mahdollisuus jatkaa keskustelua perjantai-illan puheenvuoroista. Lauantaina puheenvuorot ja keskustelu jatkuvat neljän puheenvuoron verran.

Mikkelin Akatemiassa (10.-11.1.2020) sivistys kysyy suuntaa. Akatemian sisältö rakentuu seuraavista näkökulmista: 
  • eettisyys 
  • empatia
  • tieteellinen tieto päätöksenteossa
  • sanomisen vapaus ja vastuuttomuus
  • ekososiaalinen sivistyminen
  • uudet menestyksen mittarit
  • taide elämän ilmiöiden paljastajana

Katso puhujat ja Mikkelin Akatemian ohjelma


Mikkelin Akatemia perustettiin alun perin kaikille avoimeksi tieteellisen keskustelun foorumiksi, kun Mikkelissä ei ollut omaa tiedeyliopistoa. Mikkelin Akatemialle on edelleen tarve - Etelä-Savossa eikä Mikkelissä ole edelleenkään omaa yliopistoa.
Akatemiasta on tullut vuodenvaihteen odotettu tapahtuma, jonka käynnistää uuden vuoden, ja jonka sivistyksellinen sisältö ja voima kantaa pitkälti kevääseen. Akatemia on järjestetty jo 17 vuoden ajan.

Ilmoittaudu mukaan alkuvuoden odotetuimpaan tapahtumaan! Paikkoja rajoitetusti.


Akatemiaterveisin

Anne Havukainen
Rehtori
Mikkelin kesäyliopisto

keskiviikko 13. marraskuuta 2019

Tieto vie uuteen ja sivistys turvaa tulevaisuutemme

Miten sivistyksellinen tasa-arvo toteutuu kotikaupungissamme Mikkelissä?

Mikkelin kaupungin huono taloudellinen tilanne huolestuttaa meitä kaikkia. Taloudellisen huolen lisäksi olen jopa enemmän huolissani sivistyksellisien mahdollisuuksien vähenemisestä. Koulutuksen, kirjastojen ja kulttuurin toimintaedellytyksiä leikataan talousahdingossa juustohöylä-periaatteella. Osansa toimintaedellytysten leikkaamisesta saa myös Mikkelin kesäyliopisto. Sinänsä ymmärrettävää, kun otetaan, otetaan kaikilta - tasa-arvo toteutuu, mutta miten on sivistyksen laita?

Kesäyliopisto on ainut avoimia yliopisto-opintoja tarjoava oppilaitos Mikkelissä. Kesäyliopistossa kuka tahansa voi opiskella ja sivistää itseään ilman pohjakoulutus- tai muita pääsyvaatimuksia.

Mikkelin kesäyliopisto (entiseltä nimeltään Mikkelin kesäkauppakorkeakoulu) perustettiin vuonna 1970, jolloin alueiden keskuskaupungit kilpailivat mahdollisuudesta saada oma tiedeyliopisto. Mikkeli jäi sivistyksellisessä kilpajuoksussa takasuoralle, kun monet muut kaupungit pääsivät maaliin.

Mikkelille tarjottiin muutama vuosi sitten mahdollisuutta saada oma tiedeyliopisto. Syystä tai toisesta eräs sivistysmies kieltäytyi kuitenkin kunniasta melko itsevaltaisesti. Kummallinen ajatus sinänsä, ettei Mikkeli ja Etelä-Savo olisi tarvinnut omaa tiedeyliopistoa. Toisenlaisiakin tutkittuun tietoon perustuvia tulkintoja on tehty! Kaupungit, joissa on yliopisto, menestyvät.

Nyt jos koskaan, tässä haastavassa tilanteessa tarvitaan sivistystä. Mikkelin kesäyliopisto tukee parhaan kykynsä mukaan sivistyksellisen tasa-arvon toteutumista Etelä-Savossa. Mikkelin kesäyliopisto on tällä hetkellä neljän yliopiston kesäyliopisto.

Tarjoamalla avoimia yliopisto-opintoja, kesäyliopisto turvaa alueellisesta sivistyksellistä tasa-arvoa, ettei sivistys menisi Etelä-Savossa sirpaleiksi. Niin se vain on, että tieto vie uuteen ja sivistys turvaa tulevaisuutemme!

Sivistysterveisin,

Anne Havukainen
rehtori
Mikkelin kesäyliopisto

  Usein kysytyt kysymykset Avoimen yliopiston opinnoista Mitä ovat avoimet yliopisto-opinnot? Avoimen yliopiston opinnot ovat nimensä mu...