keskiviikko 2. syyskuuta 2020

 

Lue Pauliinan tarina oikeustieteen opinnoista: ”Avoimen väylähaun kautta oikeustieteen opiskelijaksi Itä-Suomen yliopistoon!”

 

Pauliina Moilanen,
nykyinen
tutkinto-opiskelija.

Mikä antoi kimmokkeen opiskelullesi?

Olen aina (vasta aikuisiässä tosin) halunnut opiskella, ja olenkin opiskellut puutarhuriksi sekä suorittanut turvallisuusvalvojan erikoisammattitutkinnon, alun perin olen koulutukseltani merkonomi. Olen joskus ”sata vuotta” sitten pyrkinyt kauppakorkeaan sekä oikikseen, mutta pääsykokeet olivat mahdoton urakka minulle perheellisenä ja työssäkäyvänä. Kimmoke lähteä opiskelemaan tuli siitä, kun ymmärsin, että avoimen väylän kautta on mahdollista päästä tutkinto-opiskelijaksi yliopistoon.

Miten päädyit oikeustieteeseen (hallinto-oikeuteen ja yleisiin oikeusjärjestysopintoihin)? Ammatillisista tarpeista vaiko tutkintoa tavoittelemaan jo alusta pitäen?

Oikis ja yliopisto/korkeakoulu ovat siis aina olleet jonkinlainen haaveeni, ja Mikkelin kesäyliopiston kautta suoritettavia Itä-Suomen yliopiston (UEF) avoimen kursseja sekä väylää olen moneen kertaan miettinyt Mikkeliin muuton jälkeen. Kysyin kaksi vuotta sitten esimieheltäni, että mitä kannattaisi opiskella, kun intoa on - ja häneltä sain vinkin näistä Mikkelin kesäyliopiston kursseista. Toki olin siis niitä jo aiemmin miettinyt, mutta esimiehen suositus vahvisti lähtemään opiskelemaan. Valitsin aluksi hallinto-oikeuden perusopintokokonaisuuden - ajattelin, että 25 op on realistisempi saada kokoon kuin 60 op.

Millaista opiskelu on ollut työn ohessa? Mikä yllätti (jos jokin yllätti), alkoiko opiskelu sujua heti alusta pitäen?

Osallistuin syksyllä 2018 uusien opiskelijoiden infoon, josta sain todellisen buustin opiskeluihin. Tiina Roikonen ja muu Mikkelin kesäyliopiston sekä UEF:n porukka kertoivat todella innostavasti opiskelusta ja mahdollisuudesta päästä tutkinto-opiskelijaksi avoimen väylän kautta ilman pääsykokeita.

Urakka alkoi Oikeustieteiden ABC -kurssilla (nykyisin Oikeustieteen perusteet -kurssi), joka tuntui järkeen käyvältä ja rennolta suorittaa, kun pystyi testaamaan omaa osaamistaan sähköisesti ennen tenttiä. Kuitenkin tenttiin mennessä jännitti ihan hirvittävän paljon. Tentti meni läpi, mikä olikin edellytys seuraavien kurssien suorittamiseksi. Seuraava kurssi oli Yleishallinto-oikeus ja luennoitsijana emeritus professori Tarmo Miettinen, jonka luentoja on ilo kuunnella ja luennoille ilo osallistua. Tämäkin kurssi meni kunnialla läpi, vaikka ennen tenttiä tuntui, etten osaa mitään (sama tunne on edelleen ennen jokaista tenttiä 😊).

Koska olin ottanut hallinto-oikeuden perusopintokokonaisuuden, ei joka kuukaudelle ollut tenttejä. Itselleni ei pakkotahtinen opiskelu onnistu. Edes raha (maksettu kurssikokonaisuus) ei toimi motivaattorina, joten senkin vuoksi leppoisa tahti oli tärkeää, jotta innostus säilyi. Kun huomasin, että kurssi kurssilta opintopisteitä kertyy, voisi todeta, että nälkä kasvoi syödessä. Kun olin saanut 25 op täyteen aika kivuttomasti, päätin, että kyllähän tällä tahdilla ja lukuinnolla suoritan seuraavat 35 op ja aloin ottaa yksittäisiä kursseja yleisistä oikeusjärjestysopinnoista. Haave yliopistoon sisäänpääsystä alkoi kasvaa ja suorastaan häämöttää horisontissa. Alkuvuodesta 2020 päätin, että 60 op on saatava täyteen tämän kevään aikana, jotta pääsen hakemaan jo kevään haussa tutkinto-opiskelijaksi. Kun keväällä koronaepidemia keskeytti kaiken muun harrastustoiminnan, oli se helpotus ja pelastus opintoja ajatellen – ja pisteitä oli lopulta määräpäivään mennessä 66 op. Ihan kaikessa on siis myös jotain hyvää. 

Olimme mieheni kanssa monen vuoden säästämisen jälkeen unelmamatkallamme Etelä-Amerikassa tammikuussa 2020. Matkan paluupäivää seuraavana aamuna klo 8.00 oli Perhe- ja jäämistöoikeuden tentti. Tein ennen matkaa muistiinpanoja, otin kirjat mukaan ja reissussa muutamana päivänä jopa sain luettua. Eniten luin paluumatkalla, kun lento kesti yhteensä 16 h + bussimatka Hki-Mikkeli vielä päälle! Vaikka jonkinasteista jetlagia oli ilmassa, kun tulin tenttiin, meni sekin tentti läpi (eikä edes rimaa hipoen).

Aina on puhuttu opiskelutekniikasta ja oman sellaisen löytämisestä. Kursseja suorittaessa löysin oman tekniikkani; luen ja merkitsen tärkeimmät kohdat (post-it lapuilla tms.), sen jälkeen kirjoitan tärkeimmät kohdat omiin muistiinpanoihin, joita vielä luen, mielellään myös ko. lakiteksti vieressä. Tämä voi kuulostaa työläältä, mutta itse en sitä sellaisena koe. Joitakin loma- tai saldopäiviä olen pitänyt ennen tenttejä ja käräjäoikeuden istuntojen seuraamiseen, mutta muuten ei opiskelu ole vaatinut minulta mitään uhrauksia. Televisiosta ei nykyään tule mitään järkevää, joten siihenkin käytettävän ajan on voinut hyvin lukea. Vaikka opiskelu vaatii päättäväisyyttä, ajan ja tekemisten tehokasta organisointia ja vahvoja istumalihaksia (itse kyllä luen yleensä sohvalla maaten 😊), ei mikään ole tuntunut ”vaatimiselta”.  

Eniten opiskelussa on yllättänyt se, ettei tämä olekaan ollut niin vaikeaa ja aikaa vievää kuin olin kuvitellut. Vaikka pari hylättyä on tullut (erittäin hankaliksi tunnetuista kursseista), eivät ne ole lannistaneet. Toisen näistä sain suoritettua oppimistehtävinä ja toisen pääsen ilmeisesti skippaamaan kokonaan. Ilman Mikkelin kesäyliopiston Tiina Roikosen neuvoa en olisi ymmärtänyt, että voin ottaa ko. kurssin tilalle minulle sopivamman kurssin, ja tällä neuvolla sain Hallinto-oikeuden 25 op täyteen.

Mitä opiskelu on kohdaltasi sinulta / läheisiltä vaatinut (jos on vaatinut jotakin)?

Mieheni on ollut koko ajan erittäin kannustava, enkä varmasti olisi saanut opintoja eteenpäin, jos hän olisi ollut jotenkin opiskelua vastaan tai ei olisi arvostanut tätä hommaa. Joku voisi kokea puolison opiskelun uhkana, mutta onneksi meillä ei ole näin. Aikuiset lapseni todennäköisesti ovat ensin ihmetelleet, että miksi opiskelen, mutta eivät ole arvostelleet urakkaa (ainakaan ääneen). Ammattikouluikäiselle nuorimmaiselle olen toivottavasti edes vähän näyttänyt esimerkkiä, että lukeminen kannattaa.

Kuinka tutkintotavoitteinen opiskelu on onnistunut/sujunut Mikkelistä käsin?

Mikkelin kesäyliopistosta olen saanut koko ajan - ja aina kun olen kysynyt - aivan äärettömän paljon apua niin eri järjestelmissä seikkailemiseen kuin opintojen suunnitteluun ja yksittäisiin kursseihin liittyvissä asioissa! Yksin ei tosiaankaan ole tarvinnut pähkäillä ja kaikki apu ja tuki tulee aina huippunopeasti ja helposti. Jätti-iso kiitos kaikille Mikkelin kesäyliopiston ihmisille! Myös UEF:n facebook -ryhmä on ollut useasti apuna jo ihan pelkästään muiden ihmettelyjä lukiessa. Kaikilla on tietysti oma tyylinsä oppia, mutta suosittelen osallistumista kaikille luennoille, jos ja kun sellaisia on tarjolla. Kaikkihan siirtyi koronan myötä keväällä verkkoon ja paljon on luentoja striimattuna, joten niitä voi katsoa ja kuunnella silloin kun itselle parhaiten sopii, esim. automatkalla, jos on menoa pidemmälle. Itse koin varsin viihdyttävänä (ja toki hyödyllisenä kurssia ajatellen) professori Pauli Rautiaisen pitämät Valtiosääntöoikeuden parin vuoden takaiset luennot, jotka vielä viime syksynä olivat kuunneltavissa ja katsottavissa.

Olen edelleen ihmeissäni ja ikionnellinen sisäänpääsystä yliopistoon. Mikäli yhtään mietit, että kannattaako ja että pystytkö, vastaan että kannattaa ja pystyt! Kokeile vaikka kurssi kerrallaan, opiskelu vie mukanaan.


Terveisin,

Pauliina, tutkinto-opiskelija Itä-Suomen yliopistosta

P.S. Tämän syksyn oikeustieteen info järjestetään ke 9.9. klo 17.00 - olet lämpimästi tervetullut mukaan! Pauliina on paikalla kertomassa omista opiskelukokemuksistaan.

 

torstai 21. toukokuuta 2020

Koronan koettelemukset ja uudet opit

Olisitko sinä uskonut vielä vuoden alussa, että lähes koko Suomi suljetaan maaliskuussa? Minä en osannut edes ajatella, että tällainen olisi edes mahdollista.

Korona on vaikuttanut varmasti jokaisen meidän elämäämme tavalla tai toisella. Olemme jokainen joutuneet välttämään sosiaalisia tilanteita ja kontakteja toisiin ihmisiin. Aika koronan Suomeen rantautumisen jälkeen on ollut hyvin poikkeuksellinen ja se on koetellut lähes kaikkia yhteiskunnan aloja.

Oppilaitokset suljettiin 18.3.2020. Koronapandemia on koetellut myös Mikkelin kesäyliopiston toimintaa. Toistaiseksi olemme selvinneet, tosin pienillä kolhuilla. Korona on tuonut myös mukanaan uutta. Oppimisen tapoja on täytynyt ajatella uudella tavalla ja opetuksen tarjontaa on täytynyt suunnitella ja järjestää eri tavalla kuin ennen koronaa.

Koronakeväässä osaava henkilökunta ja todella joustavat ja mukautuvat kouluttajamme ovat olleet kesäyliopiston pelastus. Muutimme joustavasti ja nopeasti osan ätyöelämälähtöisistä koulutuksistamme reaaliaikaisiksi verkkokoulutuksiksi. Jouduimme myös siirtämään paljon sellaisia koulutuksia syksyyn, joissa lähiopetus ja kontakti ovat ehdottomia vaatimuksia oppimisen kannalta. 

Olemme saaneet reaaliaikaisista verkkokoulutuksista todella kannustavaa ja positiivista palautetta opiskelijoiltamme, jotka ovat ottaneet kanssamme rohkeasti digiloikan. 

”Mielenkiintoinen tapa opiskella. Istuin omassa työhuoneessani, rauhassa, omalla tietokoneellani. Olin printannut luentokalvot etukäteen; tein muistiinpanoja luennon edetessä. Kouluttajalla oli selkeä ääni. Chat onnistui oikein hyvin. Minulla oli eväitä pöydällä ja appelsiinin kuoriminen onnistui mainiosti. Yhtään ei väsyttänyt, vaikka oli perjantain iltapäivä käsillä. Matkoihin ei mennyt aikaa ollenkaan, ei ollut parkkeerausongelmaa. Minusta oli niin hienoa, että toivoisin tällaisen toistuvan tulevaisuudessa. Jotain hyväähän tämän koronan on myös tuotava ja se voisi olla esim. jatkossakin tällainen koulutusmahdollisuus. On tätä paljon täällä työporukan kanssa kehuttu.” 
- Eräs tyytyväinen opiskelija -



Reaaliaikainen etäopetus verkkovälitteisesti on ollut arkipäivää avoimen yliopiston opinnoissa jo useita vuosia. Täytyy sanoa, että onneksi! Tämän kokemuksen turvin oli suhteellisen helppoa lähteä muuttamaan myös työelämälähtöisiä täydennyskoulutuksia etäopetusmallin kautta järjestettäväksi.

Kesäyliopiston palveluhenkiset koulutussihteerit ovat toimineet etäopetuksessa sekä kouluttajien että opiskelijoiden tukena. Olemme järjestäneet kaikille kouluttajille ja opiskelijoille etukäteen etäyhteydentestausmahdollisuuden. Testaaminen on varmistunut yhteyksien toimivuuden. Vaikka kesäyliopistossa onkin jo vuosien kokemus etäyhteyksien kautta toteutettavista avoimista yliopisto-opinnoista, olemme mekin ottaneet sen paljon puhutun digiloikan!

Olemme ottaneet käyttöön uusia etätyökaluja ja ohjelmia omiin viikoittaisiin etäkokouksiin ja koulutuksiin. Iso kiitos kesäyliopiston henkilökunnalleTässä poikkeusajassa on työyhteisömme voima ja osaaminen on punnittu, olette mahtava tiimi! 


Osallistuin Saavutettavuus sisällöntuotannossa -koulutukseen
ja vakuutuin verkkokoulutusten toimivuudesta.

Uskon vahvasti, että tämä korona-aika jättää pysyvän jäljen koulutusmaailmaan. Koulutusten toteuttamistavat tulevat monimuotoistumaan ja reaaliaikaiset verkkokoulutukset tulevat jäämään tarjontaan sellaisissa koulutusaiheissa, joihin tämä totuttamistapa soveltuu. Korona on haastanut oppilaitoksia ja se on tuonut mukanaan myös uutta.

Meille uusi merkitsee myös ihan konkreettisesti uuden oppimista. Syksyllä henkilökuntamme kouluttautuu verkkopedagogiikassa entistä paremmiksi verkkofasilitaattoreiksi ja verkkokoulutusten käsikirjoittajiksi ja otamme haltuun entistä monipuolisemmat verkkopedagogiset mallit, joilla voimme tukea opiskelijoidemme oppimista ja voimme tuottaa entistä laadukkaampia ja erilaisiin oppimistarpeisiin suunniteltuja koulutuksia. 

Poikkeusolojen aiheuttamien muutosten ja säätöjen keskellä, avoimen yliopiston opetustarjontamme valmistuu syksyksi laajempana ja runsaampana kuin koskaan Mikkelin kesäyliopiston historiassa. Mikkelin kesäyliopisto on lukukaudella 2020-2021 kuuden avoimen yliopiston kesäyliopisto! Käyhän kurkkaamassa mitä kaikkea voit opiskella Mikkelissä. 

Sinun ei tarvitse lähteä merta edemmäs kalaan opiskellakseen avoimia yliopisto-opintoja Mikkelissä ja Etelä-Savossa! Oppimisen apajat ovat aivan kätesi ulottuvilla ja lisäksi saat meiltä henkilökohtaista ohjausta opintojesi eri vaiheissa. Meillä et opiskele yksin, me tuemme sinua opintojesi eri vaiheissa.

Perusopetuksessa palattiin jo lähiopetukseen, mutta ei normaaliin. Kesäyliopistossa jatkamme vielä heinäkuun loppuun asti poikkeusoloissa. Teemme etätyötä ja opetus jatkuu etäopetuksena. Palvelemme teitä puhelimitse ja sähköpostilla. Tosin palvelussa saattaa esiintyä pientä viivettä, pahoittelut siitä jo etukäteen. Mekin olemme joutuneet monen muun yrityksen tavoin turvautumaan lomautuksiin, mutta onneksi vain osa-aikaisesti. 

Katse tulevaan ja ajatukset uuden oppimiseen, koronasta huolimatta tai juuri sen takia!

Terveisin

Anne Havukainen
rehtori




  Usein kysytyt kysymykset Avoimen yliopiston opinnoista Mitä ovat avoimet yliopisto-opinnot? Avoimen yliopiston opinnot ovat nimensä mu...